Psyykkinen valmennus
Kuinka parannan suoritustani psyykkisellä valmennuksella
Hei, uudet ja vanhat lukijat!
Esittäydyn lyhyesti siltä varalta, että emme ole tutustuneet. Kiitos kun tulit blogini pariin.
Olen Kati Jokinen (ent. Rinta-aho), 36-vuotias valmentaja. Pelasin 20 vuotta pesistä, jonka jälkeen jatkoin urheilua fitneksen parissa. Palvelujeni täydentämiseksi opiskelin viime vuonna psyykkiseksi valmentajaksi, koska koin, että kilpaurheilu tarvitsee alan osaajia. Pesisurallani olisin saanut valtavan hyödyn vastaavasta valmennuksesta. Valitettavasti kaikki valmentajat eivät vielä ymmärrä psyykisten ominaisuuksien vahvistamista valmennuksessa, vaikka kyse on peruspsykologiasta mm. yksilöiden vahvuuksien korostamisesta ja itsetuntemuksen vahvistamisesta, sekä ryhmädynamiikan parantamista syvemmän luottamuksen ja turvallisuuden ilmapiirillä. Urheilijat kyllä huomaavat usein psyykkisen valmennuksen tarpeen. Meillä on loistavat suunnannäyttäjät maajoukkuetasolla siitä, mitä voi saada aikaan, kun valmentaja johtaa ryhmää käyttäen myös psyykkistä valmennusosaamistaan. Mutta, mennään itse asiaan.
SE Hetki, mitä mielessäsi?
Toivottavasti ainoastaan yksioikoinen suoritus. Jos mielessä pyörii edellispäivän konflikti, huonosti nukuttu yö, tai lähestyvä tv-kamera, niin suoritus ei tule onnistumaan täydellisesti. Myöskään suorittamisen tekniikkaa ei tule ajatella suorituksen aikana, sillä tekniikka on hallussasi sen verran, kuin olet harjoitellut. Onnistunut lajisuoritus on yleensä rutiininomaiseksi opittu taito. Se kuinka onnistuminen saadaan esiin kerta toisensa jälkeen, vaatii vahvaa fyysistä, teknistä ja psyykkistä pohjaa, joista jälkimmäisestä kerron seuraavaksi.
Psyykkisesti vahvan pohjan rakentaminen
Hyvä psyykkinen pohja rakentuu urheilijalle jo lapsuus- ja nuoruusvuosina. Koulu, koti ja harrastukset voivat vahvistaa tai heikentää yksilön ominaisuuksia. Yksinkertaisimmillaan yksilön vahvuuksia tulee korostaa ja heikkouksia harjoitella. Hyvät tunnetaidot vahvistavat yksilön itsetuntemusta, itsevarmuutta ja rohkeutta kaikessa tekemisessä. Urheilijan tulee kokea itsensä tärkeäksi myös urheilun ulkopuolella, eivätkä läheiset voi liikaa korostaa urheilijan paikkaa perheenjäsenenä.
Psyykkisellä valmennuksella onnistumisiin
- Valmistautuminen
- Itsepuhe
- Tunteiden hallinta
- Keskittyminen ja pelivire
Toimintasuunnitelma, valmistavat rutiinit, ja mahdollisiin haasteisiin varautuminen, tulisi kirjata ylös. Tavoitteet tulee olla selvillä jokaisella tiimiin kuuluvalla, ei pelkästään joukkueen, vaan myös henkilökohtaiset tavoitteet. Pelaajalla tulee olla rooli myös pelin ulkopuolella.
Tunnista millaista puhetta käyt itsesi kanssa. Viekö keskustelu sinua eteenpäin, vai lannistaa. Kun keskustelet tietoisesti itsesi kanssa, niin voit antaa sellaisia ohjeita, jotka vievät sinua eteenpäin.
Tunteet ovat urheilun suola. Kuinka tunnistat tunteesi ja hallitset niitä. Saatko vaihdettua epäsuotuisan tunteen onnistuvaan tunteeseen. Löydä oma optimaalinen pelivire, joka on sekoitus erilaisia tunteita. Opettele käsittelemään jännitystä ja epäonnistumista.
Tulevissa kirjoituksissa syvennymme näihin aiheisiin. Suosittelen kaiken fysiikkaharjoittelun rinnalle psyykettä vahvistavia harjoitteita, koska loppujen lopuksi ajatukset määrittävät onnistumisesi.
Käy tekstin alla tykkäämässä Facebook-sivuistani ja pysyt ajan tasalla uusista bloggauksista, jotka hyödyttävät eritoten urheilijaa, valmentajaa, urheilijan huoltajaa, tai tiimin johtajaa.
Elämme poikkeuksellista ja haastavaa aikaa. Ethän huolehdi asioista, joihin et voi vaikuttaa. Keskity asioihin, jotka tämä aika mahdollistaa <3 Mennään hetki kerrallaan, tilanteen mukaan.
-Kati
Voit halutessasi liittyä sähköpostilistalle. Saat ensimmäisten joukossa etuja, ilmaisia minikursseja, sekä uuden tiedon blogikirjoituksen julkaisusta. Täytä nimi ja sähköposti niin liitän Sinun listalle. Kiitos, ollaan kuulolla!